Etusivulle
Esittely
Kissat
Pentueet
Pentukori
Kuvia
Yhteystiedot
|
|
Kasvattajanimeni "Hapsuhännän" oli alunperin äitini
idea. Olimme Sinin kanssa vierailemassa vanhempieni luona ja istuimme perheen
kanssa olohuoneessa pohtimassa sopivaa kasvattajanimeä. Kukaan meistä ei
keksinyt yhtäkään hyvää ideaa, kunnes Sini sattui kulkemaan ohi hapsuhäntänsä
kanssa. Kasvattajanimi FIN*Hapsuhännän on hyväksytty FiFessä 10.4.2008.
Kiinnostukseni kissoihin on peritty isoäidiltäni, joka kasvatti mm
siiamilaisia. Hän näytti minulle paljon erilaisia kissarotuja ja kävimme
hänen kanssaan joskus näyttelyissä. Noin 12-vuotiaana päätin että haluan
itselleni ruskean pyhä birman. Muutettuani pois kotoa unelma lopulta
täyttyi ja hankin ihanat tyttöni, Sinin ja Aishan, joista enemmän "Kissat"
-sivulla. Sinin hankinnan myötä kävimme jonkin verran näyttelyissä ja sitä
myötä kasvoi kiinnostus kasvattamista kohtaan. Nyt olemme viettäneet
pidemmän aikaa näyttelytaukoa pennutuksen vuoksi.
Tavoitteenani on kasvattaa ennen kaikkea hyväluonteisia
ja terveitä kissoja, birmojen rotumääritelmää unohtamatta. |